Hyvät Dragsfjärden-järven ystävät,
Nyt meillä on alustava suunnitelma järven pelastamiseksi. Enää puuttu vain toteutus. Kaikki apu ja tuki tälle hankkeelle on tervetullutta. Tässä taistelussa puhtaamman ja viihtyisämmän järviluonnon puolesta olemme kaikki samalla puolella.
Sähköpostia Dragsfjärdenin ystäville Juhani Niinimäeltä:
Minulta jäi eilen vastaamatta teille tuohon rahankeräyshanketta koskeneeseen kysymykseenne.
Rahankeräyshankkeen nimi ehkä voisi olla “Dragsfjärdinjärven kunnostushanke”.
Lähtökohta on että hanke kestää ainakin 5 – 10 vuotta. Rahoitusta ja muuta tukea siihen varmaan joudutaan hakemaan eri lähteistä. Jos yhdistys itse pystyy hankkimaan tuollaisen 20 000 – 40 000 euron keräysrahoituksen, sitä voidaan pitää jo varsin hyvänä saavutuksena. Nk. omarahoitusosuus on aina tärkeä.
Toinen tuki on paikallisten vapaaehtoistyö osallistumalla esim. hoitokalastuksiin ja niihin liittyviin saaliiden tilastointiin, levähavainnointiin, näkösyvyyksien ja happitilanteen mittauksiin sekä hankkeen organisointityöhön ja tiedottamiseen. Siis vapaaehtoistyötäkin kyllä riittää. Tärkeää on myös että järven osakaskunnat (kalastuskunnat) ovat hankkeessa mukana ja sitä tukemassa.
Muuta rahoitusta ja apua hankkeeseen voi saada kunnalta, ehkä Taalintehtaan teollisuudelta ja vesiensuojelu- sekä kalatalousviranomaisilta (ELY) ja mahdollisesti muiltakin tahoilta kunhan hankkeelle on ensin laadittu hyvä suunnitelma, jonka toteuttamiseen eri osapuolet ovat sitoutuneet.
Ajattelin, että vuonna 2010 tehdään järvellä koepyyntejä nuotalla ja rysillä sekä tutkitaan kalanäytteet, jotta saadaan selkeä kuva järven nykyisestä kalastosta ja siitä, miten se vaikuttaa järven ravintoketjussa. Siltä pohjalta on hyvä tehdä suunnitelma, miten järven kalastoa hoidetaan säätelyhoitokalastuksen avulla.
Aikaisemmin jo kirjoitin siitä, että säännöllinen syvänteiden happitilanteen seuranta olisi hyvä saada alkuun ja samalla avovesiaikana voidaan tarkkailla näkösyvyyttä sekä levätilannetta. Tämä voi toteutua happimittarin (hinta lienee 1500 – 3000 euroa) ja paikallisen vapaaehtoisen mittaajan avulla. Minulta saa tarvittaessa ohjeita. Tarvetta lisäksi olisi selvittää järven sedimenttiä, sedimentaatiota, pohjaeläimistöä sekä kasvi- ja eläinplanktonia, mutta siihen ei liene vielä mahdollisuutta ellei hanke pääse mainitsemani valtakunnalliseen hankkeeseen mukaan jos se ylipäänsä toteutuu.
Kevättalvella ja loppukesällä olisi myös hyvä toteuttaa tarkempi vedenlaadun tarkkailu aikaisempien vuosien tapaan jos esim. kunta tai vesiviranomainen (ELY) voisivat sen toteuttaa.
Jo olemassa olevan ja näillä eväillä hankitun aineiston perusteella voisin vuoden loppuun mennessä laatia “Suunnitelman Dragsfjärdinjärven kunnostamiseksi”, joka olisi noin 5 – 10 vuotta kestävä ohjelma toimenpidesuosituksineen ja kustannusarvioineen.
Jos tällainen ajatus tuntuu teistä järkevältä voin tehdä lähiviikkoina yhdistykselle tarjouksen, joka kattaa koekalastukset (kalastaja Kari Kinnusen toteuttamana) ja siihen liittyvät tutkimukset sekä kunnostussuunnitelman laatimisen. Uskoisin kuitenkin, että vuoden 2010 töiden hinta jää tarjouksessa alle 10 000 euron.
Laitan oheen CV:ni taustatiedoiksi.
Annan asiasta mielelläni lisätietoja.
Terveisin
Juhani Niinimäki
Yhteistyöterveisin.
Kepa Tromp